keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

23.3.2016 0 viikkoa ja 3 päivää

Minulla oli tänään kovin söpöä aamukahviseuraa :).


Pentulaatikosta kuuluu tyytyväistä tuhinaa , pennut nukkuvat rankan ruokailuhetken jälkeen.

Metku ja Meno ovat nostaneet selvästi painojaan, Mahtikin jonkin verran. Kaikki ovat vauhdikkaita nisille hakeutujia ja kovia poikia syömään. Ja Nauru kovin huolehtivainen mamma.

Illalla pennuille aloitettiin Bio sensor -ohjelma, käsittely jota tehdään päivittäin noin pariin viikkoon saakka.

Maija kävi pentulaatikossa äiskää ja pojuja moikkaamassa. Tässä pari Maijan otosta:




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ekat passikuvat

Metku

Mahti

Meno

21.3.16 0 viikkoa ja 1 päivä


Pentulaatikosta kuuluu tyytyväistä tuhinaa ja ajoittain mientä pentuvikinää. Kaikki on siis hyvin. Nauru paneutuu pentujen hoitoon antaumuksella eikä meinaa malttaa poistua pentulaatikosta edes syömään ja ulkoilemaan. Tyytyväisimmillään mamma on, kun boksissa on pentujen lisäksi henkilökohtainen rapsuttaja.

Maija ja Sara kävivät tänään puupeja ihailemassa ja mammaa paapomassa.

Painot ovat tänään pysytelleet syntymäpainon tienoilla. Kaikki syövät aktiivisesti ja ovat tyytyväisen oloisia. Pennut vain syövät ja nukkuvat, kuten kuuluukin.



Meno


Mahti

Mahti äipän kainalossa

20.3.2016 Pennut ovat täällä!

Pitkän ahkeroinnin lopputuloksena Wirneen M-pennut ovat syntyneet. Kolme ihanaa miekkosta. Kuvia lisää sitten myöhemmin.

Ekana syntyi Meno, blue merle poju, 458g.

Toisena maailmaan tupsahti Metku, upea lähes kokomusta poika, 420g.

Kolmantena päivänvalon näki Mahti, red merle uros, 374g.

Emä ja pennut voivat hyvin.


Vasemmalta: Metku, Meno ja Mahti, värisuora <3

maanantai 14. maaliskuuta 2016

14.3.2016 Loppusuoralla...

Nauru muutti meille eilen. Masu oli kasvanut selvästi sitten viime näkemän.

Eilen koirahuoneeseen kasattiin pentiboksi ja huone sisustettiin muutenkin pennuille sopivaksi.

Tänään oli röntgenkuvauksen aika. Tiedossa oli, että pentue on todennäköisesti melko pieni. Ja niin se olikin. Masussa kelluu röntgenkuvan perusteella kolme pikkuista. Mutta Maijan sanoin laatu korvaa varmasti määrän.







perjantai 12. helmikuuta 2016

Nausku on tiine!

Nauru ultrattiin tiineeksi tänään. Ultran perusteella pentuja on odotettavissa 4-5. Odottelu jatkuu...

Ylpeä mama <3

Ja suloiset vaavit


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

11.2.2016 Huomenna ultraillaan...

Naurun tiineyttä takana 25 vuorokautta. Huomenna olisi ultran aika, jännää!

Nauru on voinut hyvin. On vähän tavallista varovaisempi leikkiessään toisten kanssa, normaaliakin ahneempi ja normaaliakin ihmisläheisempi.

Kesä-Nausku 1,5 vuoden takaa, kuva Essi Virtanen.